Aku Ankka 6/2013

Viikon 6 Aku Ankka -lehti on varsin myönteinen lukukokemus. Maximinon taiteilema kansikin on näppärä, näyttävä, vuodenaikaan sopiva ja hauska parhaiden perinteiden mukaan.

Johtosarja on tällä kertaa hyvin myönteinen yllätys, sillä ensinäkemältä odotukset ovat kertomuksellisessa mielessä melko alhaalla. Pullotettu vartio on sudenpentuseikkailu ja lisäksi vielä Carl Barksin ja Daan Jippesin sudenpentuseikkailu. Se lupaa yleensä pahaa. Jep, haukuin vähän Barksia tässä. Hänen myöhäistuotantonsa sudenpentutarinoissa on aina jokseenkin epämiellyttävä sivumaku ja roistomaiseksi antagonistiksi on valittu Roope, jonka kuvaus näissä kertomuksissa poikkeaa huomattavasti Barksin vakiintuneesta esitystavasta. Sudenpentutarinoissa Barks jostain syystä maalaa Roopesta täysin epäsympaattisen, sairaalloisen ahneen ja parannuskyvyttömän mulkeron. Kukapa olisi uskonut, että juuri hahmon keksijä, kehittäjä ja muotoilija tekisi erät AA:n pahiten metsään menneistä Roope-kuvauksista, mutta niin asia mielestäni vain on.

Onneksi Pullotettu vartio ei kuulu tähän sarjaan, vaan on sujuva ja hahmojen vakiintuneita luonteita kunnioittava seikkailu. Roope ei edes esiinny koko kertomuksessa, mitä nyt hänen rahasäiliönsä näyttäytyy. Sudenpennut keräävät roskaa, etupäässä tyhjiä ja/tai rikkinäisiä pulloja, teiden varsilta ja päätyvät ottamaan yhteen oman taikauutepullonsa hukanneen Milla Magian kanssa. Milla vs. sudenpennut on mielenkiintoinen asetelma, ja se toimii melko hyvin, vaikka vastakkainasettelussa onkin pitkälti kyse sattumasta.

Pullot ovat seikkailun kantava teema, ja muutamat kuvaelmaa seuraamaan poikkeavat kertakäyttöiset sivuhahmot saavat asiasta väännettyä kelpo vitsiä, vaikka muutama melko väsähtänyt mainostemppu-heittokin joudutaan näkemään. Kokonaisuus on silti huvittava ja kiintoisa, ja Jippesin barksilaista piirrostyyliä olen jo aiemminkin kehunut. Olen tottunut näkemään luudalla lentävän Millan italialaisissa sarjoissa, mutta näky on yhä minulle hieman vieras, enkä oikein pidä siitä, että tässä seikkailussa Millalla on lentävä luuta, vaikka sen toimintaperiaatekin selitetään. Minusta Millan ei kuuluisi olla mikään perinteinen noita, vaan esoteerisia taikakeinoja käyttävä periaatteessa tavallinen ankka. Luudalla lentäminen ei sovi minusta hänen muutoin tyylikkääseen ja moderniin olemukseensa. Mutta tämä on pieni murhe, ja kertomus on joka tapauksessa erittäin hyvä. Ehdottomasti suosikkini Barks-Jippes-sudenpentusarjojen joukossa.

Talviteema on tässä AA:n numerossa läsnä. Frans Hasselaarin käsikirjoittama nelisivuinen Hessu-hupailu Kahdenlaisia kotkia käsittelee Hessun mäkihyppyambitioita. Kertomus on kohtalaisen hauska, mutta olen yllättynyt siitä, että sarja on merkitty Feriolin piirtämäksi. En olisi näet tunnistanut taiteilijan tyyliä tästä. Kyse lienee joko piirtäjän varhaisemmasta tuotannosta, tai sitten asialla on ollut eri tussaaja.

Talvista on meno myös Bob Karpin ja Al Taliaferron talviaiheisista Aku-sanomalehtistripeistä laaditussa seitsenosaisessa koosteessa. Piirrostyyli paljastaa, että mukana on strippejä useammalta vuosikymmeneltä. Useimmat näistä ovat näppäriä ja oivaltavia, ja on mukavaa nähdä niitä myös väreissä. Aineistoahan on julkaistu ilmestymisjärjestyksessä Aku Ankka päivästä päivään -albumeissa. Vitsit pyörivät talvisään aiheuttamien hankaluuksien ympärillä. Mukana on myös hypotermiahuumoria:

Nyt kotiin ja pian, sillä kylmä kangistaa nopeasti.

Sarah Kinneyn kirjoittama kolmisivuinen Aku-vitsisarja Tätiä vastassa on varsin ennalta-arvattava, mutta viihdyttävä, ja on hyvä, ettei sitä ole tarpeettomasti pitkitetty, kun lukija melko nopeasti arvaa, mistä on kyse. Akun selitys alussa on toteutettu ivallisen näppärästi. Santanachin piirrosjälki on selkeää ja kelvollista, mutta myös melko nopeasti unohtuvaa.

Roope-seikkailu Satelliitin suojassa päättää tämän numeron hyvin lupaavasti. Odotan innokkaasti jatkoa, mikä ei aina ole mielialani jatkosarjojen kohdalla. Gorm Transgaardin käsikirjoitus etenee mukavasti ja idea on hyvä. Nuñezin piirrostyyli on myös mieleeni. Hän on hyvä poseerauksissa ja liikkeen välittämisessä, mutta on todettava, että hänen ankkansa hikoilevat aivan suhteettomasti. Ei hikipisaroita tarvitse piirtää kuin niihin ruutuihin, joista on tarkoitus välittyä joko kuumuus, huoli ja/tai fyysinen rasitus.

Mainittakoon myös, että mukaan otettu yksittäin strippisarjakuva, Marga Querol Manzanon Markkinoiden edullisin, on vaihteeksi ihan hauska kaikessa Fingerpori-tyyppisessä puujalkaisuudessaan.

Ankkalinnan helmikuu alkaa siis ilahduttavan hyvällä numerolla, joka luo myönteisiä odotuksia myös ensi viikkoon.

Pikapalat: Pimeää taloutta

Ankkasarjakuvat voidaan jakaa kaikenlaisia omituisia poikkeuksia lukuun ottamatta kolmeen päätyyppiin: yli kymmensivuisiin seikkailusarjoihin, n. kymmensivuisiin tai sitä lyhyempiin monisivuisiin vitsisarjoihin ja strippimuotoisiin vitsisarjoihin (tosin esim. sanomalehtistripin muodossa alkujaan julkaistut varhaiset Mikki-seikkailut ovat selvästi seikkailusarjoja, jotka muodostavat jatkuvajuonisia kokonaisuuksia).

Lyhyellä strippimuotoisella Disney-sarjakuvalla on kunniakkaat perinteet. Al Taliaferron ja Bob Karpin Aku Ankka -sanomalehtisarjakuva oli parhaimmillaan 1930- ja 40-luvuilla, jolloin se rakensi merkittävästi Akun persoonallisuutta tuoden mukaan uusia hahmoja, joista merkittävimpiä ovat ankanpoikien trio ja Mummo Ankka. Tämä yleensä neliruutuinen arkistrippi jatkui ikävä kyllä turhan pitkään ja muuttui itseään toistavaksi instituutioksi piirrosjäljenkin heikentyessä. Manuel Gonzales piirsi sittemmin hyvin samantyyppistä, mutta vielä laimeampaa Mikki-sanomalehtisarjakuvaa strippimuodossa. 

Strippisarjakuviksi on laskettava myös yksisivuiset ankkasarjat, jotka liittyvät tiiviisti sanomalehtien strippisarjakuvan sunnuntaitraditioon. Taliaferro ja Gonzales tekivät vitsipohjaisia sunnuntaistrippejä sanomalehtiin, ja erillisiin sarjakuvalehtiin yksisivuisia hupailuja piirsivät mm. Carl Barks ja Tony Strobl.

Pikapalat-nimisessä pienoissarjassa käsittelen näitä usein unohdettuja, hyvin lyhyitä strippipohjaisia Disney-vitsisarjoja sikäli kuin niitä on suomeksi julkaistu. Lajityyppi asettaa tämän kategorian sarjoille erityishaasteita: juonta ei hirmuisesti voi kehitellä, kuvakerrontaan on hyvin rajallisessa tilassa erityisesti panostettava, ja kehitellyn vitsinkin pitäisi olla jotenkin kertomisen arvoinen. Parhaimmillaan stripit voivat tarjota valaisevia silmänräpäyksiä Ankkalinnan elämästä ja hahmojen luonteista. Pahimmillaan ne ovat junnaavia puujalkaviritelmiä.

Jälkimmäiseen kategoriaan tuppaavat kuulumaan Aku Ankassa viime vuosina Aku Ankka ja kumppanit -otsakkeella julkaistut strippisarjat, joita on yleensä joka lehdessä vähintään yksi. Minusta ne ovat useimmiten nolostuttavan laimeita. Koetetaan silti katsoa uusin silmin Aku Ankan numerossa 38/2011 julkaistua strippiä nimeltään Pimeää taloutta (käsikirjoittanut Jim van der Weele, piirtänyt Marga Querol Manzano):

Pahoittelen, että stripin vasemman ruudun laidasta puuttuu osa. Ensimmäisessä ruudussa Roope-setä seisoksii poikien kanssa pimeässä virnuillen ja käsiään hieroen. Pohatta näyttää tiirailevan valtavan kokoista kolmihaaraista kynttelikköä. Olen nähnyt tällaisia vaatenaulakon kokoluokan hökötyksiä lähinnä kirkoissa, mutta ilmeisesti Ankkalinnassa jättiläiskokoiset kynttilänjalat kuuluvat kotien vakiovarustukseen.

Pojat ihmettelevät (yhdestä nokasta) Roopen käsienhierontaa: "Miksi näytät noin tyytyväiseltä, Roope-setä? Sähköt ovat poikki koko kaupungista, ja meistä se on vähän pelottavaa."

Mainittu sähkökatkos selittää siis taustan mustuuden ja kynttelikön prominentin aseman. Puhekuplassa esitellään tilanne ja esitetään kysymys, johon olisi tarkoitus saada vastauksen muodossa stripin punch line.

Keskimmäisessä rudussa yksi pojista varmistaa hieman ärsyyntyneen näköisenä, kuuliko Roope heidän kysymystään. Sovinnollisen ja levollisen näköinen Roope vastaa pojalle (joka on Tupu, kuten puhekuplasta ilmenee)... vastauksen, joka on seuraavassa ruudussa. Oliko tämä keskimmäinen ruutu tarpeen? Ehkä. Se osoittaa, että Roope tosiaan oli niin ajatuksissaan, ettei välttämättä huomaa edes vastata tiedusteluihin.

Ja viimeisessä ruudussa saadaan punch line, itse vitsi. Roope sanoo: "Laskeskelin vain mielessäni suurvoittoja, joita kynttiläpajani tahkoaa, jos katkos kestää vielä muutaman tunnin", ja pojat katsovat häntä ilmeellä, joka kertoo, että voihan silmäinpyörityshuokaus sentään, Roope-setä on parantumaton voitontavoittelija, jolla on vain rahat mielessä, onhan se jo nähty eiks je.

PRA-PAP - TSHING!

Roopen ns. järkeily ei tietysti varsinaisesti ole vedenpitävää, ellei steariiniteollisuus ole Ankka-yhtymän suurin ja tärkein ala. Oletan, että Roope laskee, että sähkökatkon aikana ihmisten kynttilävarastot ehtyvät, jolloin he joutuvat ostamaan hiukan lisää kynttilöitä sähköjen palattua - katkon aikana kun ostaminen ei oikein kävisi päinsä. Ellei lasketa sitä, että osa ihmisistä varmaankin tulee toimeen erilaisilla paristo- ja akkuvirtaa hyödyntävillä valaisimilla, jättää Roopen ajatuksenjuoksu yhä huomiotta muutaman seikan. Uskallan väittää, että monituntisen, koko Ankkalinnan kattavan sähkökatkon vuoksi Roopelta jää saamatta tuloja, joiden suuruus ylittää kynttilämyynnissä mahdollisesti luvassa olevan pienen piikin.

Mitä luulet, Roope, kuinka mahtaa sähkökatko vaikuttaa elintarvikkeiden laatuun omistamissasi kaupoissa ja ravintoloissa? Taitaa ylipäänsä jäädä myynti hiljaiseksi pimeissä liikkeissä, joissa kassat eivät toimi. Miten mahtaa sujua pankkiesi asiakkailta homma vailla sähköä? Viivästyyköhän omistamiesi sanomalehtien toimitustyö? Tuleekohan ongelmia liikennejärjestelyjen, rahtikuljetusten yms. kanssa? Ai niin: eikös sinulla ole jokin sähköyhtiökin? Arvaa, miten hyvää tekee, kun et voi syystä tai toisesta toimittaa sähköä asiakkaillesi.

Lyhyenä tiivistyksenä siis, että nykyaikainen talousjärjestelmä on tyystin riippuvainen sähköstä. Jos sähköä ei ole, talous kärsii. Joidenkin vähemmän kuin muiden, mutta mitä useammilla sähköriippuvaisilla aloilla jollain toimijalla on liiketoimintaa, sitä enemmän ko. taho tekee tappiota tai vähintäänkin kohtaa vaikeuksia. Roope ei yksinkertaisesti ole tilanteen tasalla taloudellisessa mielessä. Ehkä vitsin on tarkoituskin olla juuri se, että Roope keksii niin innokkaasti mahdollisuutta pieneenkin voitonlisäykseen, että potentiaalisesti paljon suuremmat tappiot jäävät häneltä huomiotta. Mutta jotenkin en usko, että näin olisi asian laita. Pimeää taloutta on joka tapauksessa osuva otsikko tälle laimealle vitsistripille, joka herättää vakavia kysymyksiä Roopen taloudellisesta ymmärryksestä tarjoamatta juuri lainkaan varsinaista hupia. Idea voisi käydä pienestä irtovitsistä jossain pidemmässä tarinassa, mutta itsenäisenä vitsinä se ei pärjää.

En omista oikeuksia skannaamieni sarjakuvaotteiden kuva- ja tekstimateriaaliin. Ne omistaa Sanoma Magazines Finland / Disney. Tätä skannattua tekijänoikeuden alaista materiaalia käytän havainnollistamaan arvostelujani Suomen lain suoman sitaattioikeuden piirissä.