Aku Ankka 6/2013

Viikon 6 Aku Ankka -lehti on varsin myönteinen lukukokemus. Maximinon taiteilema kansikin on näppärä, näyttävä, vuodenaikaan sopiva ja hauska parhaiden perinteiden mukaan.

Johtosarja on tällä kertaa hyvin myönteinen yllätys, sillä ensinäkemältä odotukset ovat kertomuksellisessa mielessä melko alhaalla. Pullotettu vartio on sudenpentuseikkailu ja lisäksi vielä Carl Barksin ja Daan Jippesin sudenpentuseikkailu. Se lupaa yleensä pahaa. Jep, haukuin vähän Barksia tässä. Hänen myöhäistuotantonsa sudenpentutarinoissa on aina jokseenkin epämiellyttävä sivumaku ja roistomaiseksi antagonistiksi on valittu Roope, jonka kuvaus näissä kertomuksissa poikkeaa huomattavasti Barksin vakiintuneesta esitystavasta. Sudenpentutarinoissa Barks jostain syystä maalaa Roopesta täysin epäsympaattisen, sairaalloisen ahneen ja parannuskyvyttömän mulkeron. Kukapa olisi uskonut, että juuri hahmon keksijä, kehittäjä ja muotoilija tekisi erät AA:n pahiten metsään menneistä Roope-kuvauksista, mutta niin asia mielestäni vain on.

Onneksi Pullotettu vartio ei kuulu tähän sarjaan, vaan on sujuva ja hahmojen vakiintuneita luonteita kunnioittava seikkailu. Roope ei edes esiinny koko kertomuksessa, mitä nyt hänen rahasäiliönsä näyttäytyy. Sudenpennut keräävät roskaa, etupäässä tyhjiä ja/tai rikkinäisiä pulloja, teiden varsilta ja päätyvät ottamaan yhteen oman taikauutepullonsa hukanneen Milla Magian kanssa. Milla vs. sudenpennut on mielenkiintoinen asetelma, ja se toimii melko hyvin, vaikka vastakkainasettelussa onkin pitkälti kyse sattumasta.

Pullot ovat seikkailun kantava teema, ja muutamat kuvaelmaa seuraamaan poikkeavat kertakäyttöiset sivuhahmot saavat asiasta väännettyä kelpo vitsiä, vaikka muutama melko väsähtänyt mainostemppu-heittokin joudutaan näkemään. Kokonaisuus on silti huvittava ja kiintoisa, ja Jippesin barksilaista piirrostyyliä olen jo aiemminkin kehunut. Olen tottunut näkemään luudalla lentävän Millan italialaisissa sarjoissa, mutta näky on yhä minulle hieman vieras, enkä oikein pidä siitä, että tässä seikkailussa Millalla on lentävä luuta, vaikka sen toimintaperiaatekin selitetään. Minusta Millan ei kuuluisi olla mikään perinteinen noita, vaan esoteerisia taikakeinoja käyttävä periaatteessa tavallinen ankka. Luudalla lentäminen ei sovi minusta hänen muutoin tyylikkääseen ja moderniin olemukseensa. Mutta tämä on pieni murhe, ja kertomus on joka tapauksessa erittäin hyvä. Ehdottomasti suosikkini Barks-Jippes-sudenpentusarjojen joukossa.

Talviteema on tässä AA:n numerossa läsnä. Frans Hasselaarin käsikirjoittama nelisivuinen Hessu-hupailu Kahdenlaisia kotkia käsittelee Hessun mäkihyppyambitioita. Kertomus on kohtalaisen hauska, mutta olen yllättynyt siitä, että sarja on merkitty Feriolin piirtämäksi. En olisi näet tunnistanut taiteilijan tyyliä tästä. Kyse lienee joko piirtäjän varhaisemmasta tuotannosta, tai sitten asialla on ollut eri tussaaja.

Talvista on meno myös Bob Karpin ja Al Taliaferron talviaiheisista Aku-sanomalehtistripeistä laaditussa seitsenosaisessa koosteessa. Piirrostyyli paljastaa, että mukana on strippejä useammalta vuosikymmeneltä. Useimmat näistä ovat näppäriä ja oivaltavia, ja on mukavaa nähdä niitä myös väreissä. Aineistoahan on julkaistu ilmestymisjärjestyksessä Aku Ankka päivästä päivään -albumeissa. Vitsit pyörivät talvisään aiheuttamien hankaluuksien ympärillä. Mukana on myös hypotermiahuumoria:

Nyt kotiin ja pian, sillä kylmä kangistaa nopeasti.

Sarah Kinneyn kirjoittama kolmisivuinen Aku-vitsisarja Tätiä vastassa on varsin ennalta-arvattava, mutta viihdyttävä, ja on hyvä, ettei sitä ole tarpeettomasti pitkitetty, kun lukija melko nopeasti arvaa, mistä on kyse. Akun selitys alussa on toteutettu ivallisen näppärästi. Santanachin piirrosjälki on selkeää ja kelvollista, mutta myös melko nopeasti unohtuvaa.

Roope-seikkailu Satelliitin suojassa päättää tämän numeron hyvin lupaavasti. Odotan innokkaasti jatkoa, mikä ei aina ole mielialani jatkosarjojen kohdalla. Gorm Transgaardin käsikirjoitus etenee mukavasti ja idea on hyvä. Nuñezin piirrostyyli on myös mieleeni. Hän on hyvä poseerauksissa ja liikkeen välittämisessä, mutta on todettava, että hänen ankkansa hikoilevat aivan suhteettomasti. Ei hikipisaroita tarvitse piirtää kuin niihin ruutuihin, joista on tarkoitus välittyä joko kuumuus, huoli ja/tai fyysinen rasitus.

Mainittakoon myös, että mukaan otettu yksittäin strippisarjakuva, Marga Querol Manzanon Markkinoiden edullisin, on vaihteeksi ihan hauska kaikessa Fingerpori-tyyppisessä puujalkaisuudessaan.

Ankkalinnan helmikuu alkaa siis ilahduttavan hyvällä numerolla, joka luo myönteisiä odotuksia myös ensi viikkoon.